Tänään 22.3.2025 on kulunut tasan vuosi ns. sepitekohun alkamisesta. Perjantaina 22.3.2024 Aamulehti ilmoitti poistavansa verkosta kaikki Matti Kuuselan jutut, kun Kuusela oli juuri ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Journalisti – Toisenlainen toimittaja kertonut juttujensa synnystä. Yllä oleva otsikko on kuvaleike dosentti Voitto Ruohosen vastikään ilmestyneestä, Ydin-lehdessä julkaistusta analyysistä. Itsekin lähes 40 vuotta toimittajana työskennelleen Ruohosen kirjoitus on perusteellisin kohusta tähän mennessä julkaistu analyysi.
Alla on kuvaleikkeinä Ruohosen huomioita sekä Journalistin kustantajan mietteitä kohun vuosipäivänä. Kaikki tekstin lomassa olevat kuvaleikkeet ovat poimintoja Ruohosen kirjoituksesta.
Ruohosen Ydin-lehdessä 1/2025 julkaistun analyysin otsikko ”Tapaus Matti K.” viittaa Franz Kafkan romaanihenkilöön Josef K. Tämä Josef K. -viittaus on varsin aiheellinen, mikä tulee Ruohosen analyysissä vakuuttavasti osoitetuksi.
Aivan aluksi lienee aiheellista virkistää muistikuvia kohun alkuvaiheista:
Matti Kuusela oli omaelämäkerrassaan kertonut yksityiskohtaisesti siitä, millä tavalla hän oli käyttänyt pitkin uraansa mielikuvitusta jutunteon osana, pääasiassa lukijoille täysin ilmeisenä ja läpinäkyvänä keinona. Toisaalta Kuusela oli myös luottanut lukijoidensa yleissivistykseen, valppauteen, älyyn ja huumorintajuun eikä ollut suinkaan aina alleviivannut sitä, missä kohtaa mielikuvitus alkaa tai loppuu.
Joskus Kuusela oli käyttänyt mielikuvitusta niin vaivihkaisesti, ettei toden ja sepitteen rajakohta ollut kaikille lukijoille selvä. Omaelämäkerrassa Kuusela kertoi yksityiskohtaisesti kolmesta tällaisesta jutusta. Juuri näistä kolmesta jutusta tuli mediakohun lähtölaukaus. Yhdessä jutussa Kuusela oli keksinyt omasta päästään vuoropuhelun runoilija Eeva-Liisa Mannerin kanssa, toisessa kokonaisen ruotsalaisen kirjailijan (jonka kädet muuttuvat jutussa airoiksi) ja kolmannessa uzbekistanilaisessa liikenneympyrässä ohi huristelleissa ajoneuvoissa olleiden ihmisten elämäntarinoita. Kuusela leimattiin kohussa valehtelijaksi ja hänen väitettiin muun muassa sepittäneen päästään haastateltavia ja näiden repliikkejä.
Kustantajan näkökulmasta massiivinen kohu oli aidosti odottamaton. Kirjassa oli kyllä kirjankustantajan silmin tärkeän tuntuisia jaksoja muun muassa journalismin totuudesta ja totuudellisuudesta, mutta ne eivät olleet niitä, mihin toisten journalistien kaikki huomio nyt keskittyi. Omaelämäkertakirjassa Kuusela oli kertonut yhdestä aidosti kiusallisen tuntuisesta sepittämistapauksesta ja sille oli omistettu kirjassa kokonainen luku. Siinä luvussa Kuusela koettaa selittää (toisin sanoen tehdä itselleen ja lukijallekin ymmärrettäväksi), miksi oli sepittänyt rakastamansa runoilijan eli Mannerin kanssa käymänsä vuoropuhelun Mannerista kertovan lehtijutun alkuun. Oli ilmeistä, että kaikki lehtijutun lukijat eivät olleet hoksanneet tuota vuoropuhelua sepitteeksi lehtijuttua lukiessaan. Osa tätä hoksaamattomista oli Mannerin tuotannon hyvin tuntevia kirjallisuuden harrastajia, joten lehtijutussa oli aito ongelma, jota oli syytäkin omaelämäkerrassa selittää.
Mutta ne kaksi muuta tapausta olivat tuntuneet omaelämäkerran käsikirjoitusta lukiessa osin itsestään selviltä ja lopuilta osin harmittomilta. Ei tullut käsikirjoituksen äärellä mieleenkään, kuinka kukaan ei tajuaisi, että puuksi muuttuva kirjailija oli keksitty, tai että kuinka kukaan kuvittelisi, että Kuusela olisi voinut haastatella liikenneympyrässä näkemiensä ajoneuvojen kuljettajia ja matkustajia, kun mitään viitettä noiden ajoneuvojen pysäyttämisestäkään ei jutussa annettu. Kohussa niissäkin lehtijutuissa nähtiin kuitenkin suuria ongelmia. Kuuselan juttujen nähtiin suorastaan vaarantaneen koko suomalaisen journalismin uskottavuuden ja olevan myös etiikaltaan monella tavalla kyseenalaisia. Ei olisi ensinkään pitänyt sepittää uzbekistanilaisten ihmisten elämäntarinoita vaan joko haastatella heitä tai sitten vaieta heistä. Leikittely tai muu irrottelu ei ollut Kuuselan arvostelijoiden mukaan mikään puolustus.
Aamulehti teetti Kuuselan verkosta poistetuista sadoista jutusta yksityiskohtaisen selvityksen, joka valmistui kesäkuussa 2024. Tuon selvityksen tuloksena kaikki Kuuselan jutut palautettiin verkkoon. Tutkija Maria Lassila-Merisalon tekemän perusteellisen selvityksen mukaan se valehtelijan leima, joka kohun myötä Kuuselaan oli lyöty, oli täysin aiheeton.
Maria Lassila-Merisalon itse omasta selvityksestään esittämän johtopäätöksen mukaan Kuuselan yhdestäkään jutusta ei ollut osoitettavissa tietoista valehtelua. Sepitteeksi tulkittavaa ainesta oli Lassila-Merisalon mukaan käytetty ylipäätään noin kolmessakymmenessä jutussa, mutta niissäkin kahdessa kolmasosassa lukija pystyi hyvin erottamaan jutuissa olevat mielikuvitukseen perustuvat kohdat. Vain noin kymmenessä jutussa (mukaan luettuna yllä mainitut kolme) toden ja sepitteen rajan erottamista ei voinut kaikilta lukijoilta Lassila-Merisalon mukaan kohtuudella odottaa. Näissä kohdissa lukijalta saatettiin edellyttää esimerkiksi sellaista yleistietoa, huumorintajua tai älyä, jota kaikilla lukijoilla ei välttämättä ollut. Kuusela oli esimerkiksi metsäaiheisessa jutussa kertonut nähneensä jättimäisen uroskarhun ja tekeytyneensä kuolleeksi. Karhuepisodi kerrotaan jutussa aivan ohimennen, mitä jo sinänsä voi pitää vahvana vihjeenä sepitteestä. Olisiko sitä pitänyt jutussa myös sanallisesti korostaa ja alleviivata? Tällaista ratkaisua useat vakavamieliset journalistit ovat sittemmin julkisesti ehdottaneet ja huomauttaneet, että Kuusela olisi voinut välttää koko kohun merkitsemällä lehtijuttuihinsa aina selkein sanoin, mistä sepite alkaa ja mihin se päättyy. Tämän kirjankustantajan näkökulmasta moinen alleviivaaminen olisi esimerkiksi yllä kuvatussa jättimäisen karhun tapauksessa vienyt leikkimieliseltä heitolta koko terän. Ja jos karhun kohtaaminen olisi ”paljastettu” sepitteeksi vasta jutun lopussa, se olisi tuntunut todella tosikkomaiselta antikliimaksilta ja naurettavalta lukijoiden aliarvioinnilta.
Tutkijan johtopäätöksissä tämä metsäjuttu oli kuitenkin yksi niistä noin kymmenestä jutusta, joissa toden ja sepitteen raja ei ollut välttämättä kaikkien lukijoiden tunnistettavissa. Mitään tätä jättimäisen uroskarhun kohtaamista ”pahempaa” sepitettä ei selvityksen aikana luetuista sadoista lehtijutuista paljastunut.
Lassila-Merisalon selvityksen tulos oli Kuuselaan lyötyyn valehtelijaleimaan suhteutettuna selkeästi vapauttava. ”Ongelmallisia” kohtia oli hyvin vähän, ja mitään kokonaisia, todeksi luultavissa olevissa sepitejuttuja ei Lassila-Merisalon selvityksessä löytynyt, vaikka monet uutisjutut olivat keväällä näin antaneet ymmärtää. Esimerkiksi Suomen pääsanomalehti kertoi kohu-uutista seuraavana päivänä: ”Teoksessa Kuusela kertoo sepittäneensä ainakin kolme juttua.” Näinhän Kuusela ei teoksessa kerro, eikä Lassila-Merisalo selvitystyön aikana löytänyt yhtään esimerkkiä tukemaan keväällä 2024 lukuisissa medioissa toisteltua väitettä kokonaan sepitetyistä jutuista.
Myöskään yhtään keksittyä haastattelua, haastateltavaa tai edes yksittäistä haastattelurepliikkiä ei Lassila-Merisalon selvityksessä tullut esiin. Monet lehdet olivat keväällä 2024 väittäneet, että Kuusela oli keksinyt haastateltavien repliikkejä omasta päästään, mutta mistään tällaisesta ei siis Lassila-Merisalon selvityksessä löytynyt merkkejä, ellei lasketa kaikille tolkullisille lukijoille ilmiselviä juttuja, joissa Kuusela kertoo haastatelleensa kasvia, laituria tai ennen hänen syntymäänsä kuolleita ihmisiä.
Monet ”tapaus Matti Kuuselaa” kommentoineet toimittajat väittivät Kuuselan sepittäneen lehtijuttuunsa Eeva-Liisa Mannerin haastattelun, vaikka lehtijutussa kyseistä kuviteltua vuoropuhelua ei esitetä haastatteluna. Monet väittivät Kuuselan muka haastatelleen uzbekistanilaisia autoilijoita, vaikka heidän elämäntarinoitaan ei esitetä jutussa haastattelun tuloksena syntyneinä. Monet toimittajat olettivat asioita ja luottivat toisten toimittajien jo tekemiin arvioihin eivätkä pitäneet tarpeellisena tarkistaa asioita itse. Kirjankustantajan näkökulmasta oli selvää, että monet Kuuselan Manner-juttua kommentoineet toimittajat syyllistyivät itsekin sepittämiseen ja lukijoiden harhaanjohtamiseen.
Kuusela-selvityksen tulos oli siis vapauttava. Jos tämä tulee jollekulle keväällä 2025 yllätyksenä, se ei ole ihme, sillä selvityksen tuloksista uutisoitiin juhannusviikolla 2024 hämmentävän harhaanjohtavasti. Liikuttavan yksituumaisissa uutisissa korostettiin muun muassa, että niin ja niin monesta jutusta on selvityksessä ”paljastunut sepitettä”, vaikka sepitteen mukanaolo monissa jutuissa yhtenä rakenneosana oli ollut tiedossa koko ajan ja useimmissa tapauksissa sepite on ollut kaikille lukijoille täysin läpinäkyvää eikä mistään paljastumisesta ja paljastamisesta ollut mielekästä puhua.
Mitään sellaista vaikeasti tunnistettavaa tai muuten hätkähdyttävää sepitettä ei paljastunut, mikä olisi antanut tälle uutisen kärjelle rationaalisen perustelun. Uutinen pikemminkin häivytti selvityksen Kuuselan kannalta vapauttavan päätuloksen.
Koko selvitystyö ei kustantajan näkökulmasta paljastanut lehtijuttujen sepitteellisyydestä mitään muuta kuin sen, minkä Kuusela oli itse kertonut jo omaelämäkerrassaan. Eräät ”journalismieettiset” ongelmat ovat oma lukunsa. Niistäkin Lassila-Merisalo näki vastuulliseksi ennen muuta toimituksen ja lehden omat prosessit. Niissä oli kyse myös journalismin ja sen toimintaympäristön muuttumisesta ja erilaisista toimittajasukupolvista.
Totta on, että Kuusela on ottanut riskejä kirjoittaessaan niin kuin on kirjoittanut ja käyttäessään sepitettä niin kuin on käyttänyt. Totta on, että hän ei ole toiminut niin kuin journalisteilta useimmiten odotetaan. Nykyisessä nettiympäristössä yksittäisten juttujen perässä hyppelehtiviltä lukijoilta puuttuvat monet sellaiset koordinaatit, jotka ennen auttoivat tunnistamaan juttuihin kätketyn leikin. Kuusela luotti aikojen muututtuakin lukijoiden älyyn ja valppauteen ja huumorintajuun eikä ole selvästikään nähnyt kuolemanvakavana ongelmana, jos joka kohdassa jokainen lukija ei tiedä, oliko tämä totta vai ei. Totta on, että hän on ollut toisenlainen toimittaja, niin kuin hän on itsensä omaelämäkerran alaotsikossa itse määritellyt.
Kirjoissa tällainen on nykyäänkin usein mahdollista ja suorastaan toivottavaa, journalismissa siitä on tullut ongelma.
Kaikki yllä olevat juttuleikkeet ovat siis Voitto Ruohosen Ydin-lehdessä 1/2025 julkaistusta kirjoituksesta. Kirjoituksensa loppupuolella Ruohonen toteaa: ”En usko, että ihmiset ovat niin tyhmistyneet, että he eivät osaa erottaa pakinaa uutisesta ja tunnetta tihkuvaa urheilujuttua kunnanvaltuuston kokousselostuksesta. Valeuutisia on syytä kavahtaa, mutta luotan enemmän lukijoiden viisauteen kuin toimittajien äärimmäisyyksiin vietyyn varovaisuuteen. Rääväsuinen populismi on pahasta, mutta sen parempaa ei ole journalismi, jonka raamattuna on latteuksien evankeliumi. Kaipaan journalismiin enemmän särmää ja säpinää ja vähemmän unettavaa tasapaksuutta. Tästä pitäisi ammattikunnan keskuudessa käydä keskustelua. Kuuselan julkinen mestaus ei vienyt suomalaista journalismia piiruakaan parempaan suuntaan.”
Ruohonen siteeraa kirjoituksessaan myös Maria Lassila-Merisaloa, joka Media & viestintä -lehdessä julkaistussa puheenvuorossaan totesi: ”Mitä seuraa, jos juttuja lyhennetään ja kerrontaa yksinkertaistetaan, koska ajatellaan, että ihmiset eivät jaksa lukea eivätkä osaa tulkita? Pitäisikö journalistisessa valikoimassa kuitenkin olla tilaa myös lukijan älylliselle haastamiselle, ja miten sitä tehtäisiin vastuullisesti ja eettisesti?” Lisäksi Ruohonen siteeraa Suomen Lehdistössä julkaistua Lassila-Merisalon lausumaa: ”Erittäin huono vaihtoehto olisi kuitenkin, että se vähäinenkin leikittely ja kokeellisuus, mitä nykypäivän yleisölähtöisen ja analytiikkavetoisen journalismin aikakaudella vielä on jäljellä, loppuisi.”
Kirjankustantajan silmin suomalaisessa Sanoma-sanomalehdistössä tuollaisen leikittelyn ja kokeellisuuden aika kyllä meni jo. Huomasitteko viime keväänä perinteisiä aprillijuttuja yhdessäkään Sanoma-konsernin sanomalehdessä? Ette. Ette löydä niitä myöskään 1.4.2025.
Marko Vesterbacka / Warelia
PS: Lisäys 1.4.2025: Hämmästyttävää ja kiitettävää kyllä, kustantajan kotipaikkakunnalla julkaistava, Sanoma-konserniin kuuluva Tyrvään Sanomat – maan vanhin paikallislehti – uskalsi tehdä aprillijutun. Viime vuosi jäi väliin, mutta viisas tekee korjausliikkeitä: Sastamalan uuden uimahallin nimi on jo päätetty – Tyrvään Sanomat
Voitto Ruohosen kirjoitus on julkaistu Ydin-lehdessä 1/2025. Ydinlehti – Ihmiselle, jolle väkivallattomuus ja vastuu maailmasta ovat intohimo.
Lue Matti Kuuselan omaelämäkerta. Tilaa kirja kotiin: Journalisti — Tyrvään Prykin verkkokauppa
