Mistä asti Suomi on ollut valtio? Kritiikin kritiikkiä uusimmassa Historiallisessa Aikakauskirjassa

Aki Rasilainen esitteli teosta Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia ennakkoon historiantutkijoille Turussa Vanhalla Raatihuoneella 16.8.2023 pidetyssä ”Turun rauha 1743” -seminaarissa.

Valtiosääntöhistorian dosentti, hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen osoitti tiedekirjassa Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia – Miten Venäjän keisarit suhtautuivat Suomen valtiolliseen autonomiaan (Warelia 2024), että suomalainen historiantutkimus on viimeiset puoli vuosisataa heikoin perustein vesittänyt Porvoon valtiopäivien (1809) merkitystä ja sortovuosia edeltäneen valtiollisen autonomian erityislaatua. Keväällä ilmestyneessä Historiallisessa Aikakauskirjassa 2/2025 Rasilaisen kirjasta julkaistiin pitkä torjuva kritiikki. Juuri ilmestyneessä, tällä viikolla (viikko 41) tilaajille tulleessa uusimmassa Historiallisessa Aikakauskirjassa 3/2025 on Rasilaisen pitkä kirjoitus, jolla hän vastaa edellisessä numerossa julkaistuun arvioon.

Rasilaisen mukaan Suomen valtio perustettiin Porvoon valtiopäivillä eli jo vuonna 1809. Kyse oli silloin autonomisesta valtiosta siinä koneistomaisessa merkityksessä kuin se valistusaikana oli alettu ymmärtää. Kyse ei ollut vielä sellaisesta orgaaniseksi ymmärretystä valtiosta, jollaiseksi valtion käsite 1800-luvun aikana muuttui, saati sitten muodollisesti itsenäisestä suvereenista valtiosta, jollainen Suomesta tuli vuonna 1917 mutta valtiosta silti. Rasilainen tutki aihetta jo 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, mutta nyt puheena oleva teos on kirjoitettu vuosina 20192023 ja sisältää laajasti täysin uutta historiantutkimusta. Rasilainen osoittaa 495-sivuisessa teoksessaan hyvin yksityiskohtaisesti, että kaikki Venäjän keisarit suhtautuivat sekä kirjaimen että käytännön tasolla Suomeen autonomisena valtiona aina helmikuun manifestiin (1899) ja siitä alkaneisiin sortovuosiin asti. Rasilainen huomauttaa, että autonominen Suomen valtio oli 1800-luvun lopulla ennen sortovuosien alkua ollut jossain suhteessa jopa itsenäisempi kuin toisen maailmansodan jälkeisten vuosikymmenten muodollisesti itsenäinen Suomen valtio, joka joutui myötäilemään Neuvostoliiton ”turvallisuuspoliittisia etuja” ja jolla ei todellisuudessa ollut täyttä itsemääräämisoikeutta.

Kysymys siitä, suhtautuivatko Venäjän keisarit välillä 18091899 Suomeen aidosti autonomisena valtiona vai eivät, on Rasilaisen mukaan historiallisesti selvitettävissä oleva tosiasiakysymys. Hän on Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia -teoksessa perustellut yksityiskohtaisesti, että Suomella todella oli Porvoon valtiopäivien toimituksiin perustuva erityislaatuinen asema verrattuna muihin Venäjän hallitsemiin ”alusmaihin”. Venäjän keisarit osoittivat kukin vuorollaan tämän käsityksen oikeaksi paitsi hallitsijanvakuutuksillaan myös käytännön ratkaisuillaan ja toimillaan.

Tästä tutkimuskysymyksestä täysin erillinen kysymys on se, miksi suomalainen historiankirjoitus alkoi 1960- ja 1970-luvulta alkaen kertoa Porvoon valtiopäivistä ja 1800-luvun autonomian ajasta uudenlaista tarinaa. Tähän kysymykseen vastaaminen on pohdiskelua ja spekulointia. Ei ole osoitettavissa, vaikuttiko joidenkin keskeisten tutkijoiden 1800-lukua koskeviin käsityksiin heidän oman aikansa poliittinen tilanne. Ylipäätään tuona aikana historiantutkimuksessa pyrittiin tietoisesti eroon kansallisen katseen liiaksi ohjaamasta menneisyyden tarkastelusta. Aivan erityisesti välteltiin menneisyyden tutkimista anakronistisesti ”joulukuun kuudennen päivän tirkistysaukosta”. Joka tapauksessa uusi historiankirjoitus kuitenkin Rasilaisen mukaan palveli epäsuorasti suomettuneisuuden ajan poliittisia tarpeita:

Porvoon valtiopäivien historian poiskirjoittamisella legitimoitiin Kekkosen aikana tapahtunutta Neuvostoliiton turvallisuuspoliittisten etujen myötäilemistä. Toisin kuin oman aikamme Nato-Suomessa, nämä edut koettiin suomettuneisuuden vuosikymmeninä vielä hyvin legitiimeiksi. (Aki Rasilainen: Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia, s. 412.)

Rasilaisen kirja on saanut erinomaisia arvioita muun muassa Kanavassa, Suomen Kuvalehdessä ja Vapaussoturi-lehdessä, ja se nousi viime vuonna myös P. E. Svinhufvudin muistosäätiön palkintoehdokkaaksi. Myönteisiä arvioita ja kommentteja ovat esittäneet niin useat historiantutkijat kuin juristitkin. Oikeushistorian emeritusprofessori Jukka Kekkonen totesi tuoreeltaan kirjan ilmestyttyä:

Tämä on todella mielenkiintoinen teos. Suosittelen lämpimästi kirjan hankkimista ja lukemista. Arvostan tätä kirjaa tosi paljon. Se on hienosti kirjoitettu ja hyvin perusteltu. (Jukka Kekkonen Rosebudin Sivullinen-lavalla 3.6.2024.)

Historiallisessa Aikakauskirjassa 2/2025 julkaistun kritiikin kirjoittajat eivät sen sijaan Rasilaisen kirjaa arvostaneet. Pitkä arvio on lyhyttä loppukappaletta lukuun ottamatta hyvin kriittinen ja tyrmäävä. Rasilainen vastaa arvioijille Historiallisessa Aikakauskirjassa 3/2025. Tästä ”kritiikin kritiikistä” on alempana viisi poimintaa, mutta esitän sitä ennen taustoitusta kustantajan näkökulmasta.

Monelle nimenomaan poliittiseen historiaan ja erityisesti autonomian ajan Suomen poliittiseen historiaan erikoistuneelle historiantutkijalle teos lienee ollut vaikea pala, asettaahan se kyseenalaiseksi koko sen ison tarinan, jota he itsekin ovat julkaisuissaan ja opetuksessaan toistelleet. Kukaan heistä ei ole puolentoista vuoden aikana (eli huhtikuusta 2024 lokakuuhun 2025) osoittanut Rasilaisen teoksessa sen paremmin asiavirheitä kuin päättelyvirheitäkään, mutta vain harva heistä on julkisesti todennut, että Rasilaisen johtopäätökset ovat oikeita ja pakottavat jollakin tärkeällä tavalla korjaamaan käsitystämme autonomian ajasta. Sen sijaan jotkut ovat pyrkineet turhentamaan Rasilaisen työtä epätieteellisillä heitoilla ja keskustelun viemisellä sivuun Rasilaisen teoksen todellisista tutkimuskysymyksistä. Tähän sortuu erityisesti Historiallisessa Aikakauskirjassa 2/2025 julkaistu arvio.

Se on täysin ymmärrettävää, että epämuodollisissa somekeskusteluissa jotkut historia-alan ihmiset ovat Rasilaisen teosta lukematta kommentoineet teosta epäilevästi. Näitä kommentteja osui kustantajan silmiin heti keväällä 2024. Facebook-kommenteissa toisteltiin niitä argumentteja, jotka sisältyvät aiheen yleisesityksiin ja jotka ovat olleet historiantutkijoiden piirissä yleistä konsensusta. Vaikka Rasilainen teoksessaan kumoaa juuri näitä argumentteja, historiaa opiskelleet kommentaattorit uskoivat tietävänsä kirjaa lukemattakin paremmin, että Rasilainen on väärässä.

Erityisesti Osmo Jussilan (mutta ei ainoastaan Jussilan) tutkimusten ja julkaisujen myötä on vakiintunut käsitys, että Porvoossa tehtiin vuonna 1809 perustuslakien vahvistamisen asemesta vain jonkinlainen keskiaikainen status- tai herruussopimus eikä Suomella ollut missään vaiheessa mitään todellista erikoisasemaa Venäjän alusmaiden joukossa. Tätä käsitystä esitellään usein yhtenä malliesimerkkinä suomalaisen uudemman historiankirjoituksen saavutuksista kansallisten myyttien murtajana. Rasilainen osoittaa teoksessaan, että Jussila on tehnyt lähteiden äärellä monessa kohdassa puutteellisesta juridisen alan tuntemuksestaan johtuvia (mutta itsevarmasti esittämiään) yksiselitteisesti virheelliseksi osoitettavia johtopäätöksiä (ei siis pelkästään erilaisia perusteltavissa olevia tulkintoja, vaan kiistattomia päättelyvirheitä).

Somekommenteissa kirjasta mielipiteensä lausuneet vähättelijät eivät tyypillisesti olleet itse tutustuneet Rasilaisen yksityiskohtaiseen todisteluun Rasilaisen teosta lukemalla. Somekriitikot tarttuivat kriittisesti jo kirjan nimeen ja toivat toistuvasti esiin sen, että Porvoossa tapahtunutta pitäisi suomeksi kutsua maapäiviksi eikä valtiopäiviksi. Jälkimmäistä nimitystä onkin pidetty viime vuosikymmeninä anakronistisena kansallisen katseen projisointina vuoden 1809 tapahtumiin, mutta Rasilainen osoittaa teoksessaan, että Porvoon valtiopäivistä puhuminen on suomenkielisessä tekstissä edelleen täysin perusteltua.

Epäilevä ja väheksyvä suhtautuminen oli somekommenteissa mielestäni ymmärrettävää. Ymmärrän sitä siitäkin syystä, että koko kysymys Porvoon valtiopäivistä/maapäivistä saattaa historiasivistyneen ihmisen silmissä näyttää jo kauan sitten lopullisesti ratkaistulta. Kokonaan toinen asia on se, kuinka hyvin perustein kukin yksittäinen ihminen on käsityksensä muodostanut. Joka tapauksessa konsensus asian suhteen on vahva.

Kuka on lukenut mitäkin ja ollut kenenkin vaikutuspiirissä, se vaihtelee suuresti. Mieleni tekee silti kiinnittää huomiota siihen, että hyvin monet suomalaiset historiantutkijat ja myös koulujen historianopettajat ovat lukeneet Helsingin yliopiston poliittisen historian tutkijoiden laatiman yleisesityksen Suomen poliittinen historia 1809–1995 (WSOY 1995) tai teoksen jonkin myöhemmän laitoksen. Osa on lukenut kirjan valintakoekirjana tai tenttikirjana eli oletettavasti hyvin huolellisesti. Tähän teokseen sisältyy Osmo Jussilan kirjoittama autonomian aikaa käsittelevä luku, johon puolestaan sisältyy yhtä olennaista aikalaislähdettä vääristävä sitaatti. Jussila on lisännyt suomentamaansa sitaattiin sinne kuulumattoman sanan niin, että sitaatin lukeminen saa Jussilan oman vaikutusvaltaisen tulkinnan näyttämään ainoalta mahdolliselta johtopäätökseltä.

Seuraava katkelma on Rasilaisen teoksen Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia sivulta 98. Katkelmassa mainittu Mannerheim on C. E. Mannerheim (17591837):

Osmo Jussila antoi lähteestä olennaisesti väärän tiedon myös toisella tavalla. Hän väitti Mannerheimin kirjoittaneen muistelmiinsa tyytymättömyytensä siihen, että hallitsijanvakuutus annettiin vain yleisin termein. Hän referoi Mannerheimin kirjoittamaa tekstiä tahallisesti väärin lisäämällä Mannerheimin kirjoittamaksi sanan ”vain”, jota Mannerheimin tekstissä ei ollut. Tällä vilpillisellä lisäyksellä hän sai käännettyä Mannerheimin tarkoitukseksi aivan päinvastaisen ajatuksen kuin sen, jota Mannerheim oli itse tarkoittanut. Mannerheim ei ollut nimittäin millään tavoin tyytymätön Speranskin näyttämään hallitsijanvakuutukseen, vaan hän oli keskustelun Speranskin kanssa päätyttyä päinvastoin ilahtunut ja hyvillään. (Aki Rasilainen: Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia, s. 98.)

Jussila viittasi Mannerheimin tärkeään muistelmatekstiin jo vuonna 1969 julkaistussa väitöskirjassaan (s. 19), mutta silloin hän ei vielä sisällyttänyt oman tulkintansa mukaista vain-sanaa suomentamaansa sitaattiin. Suomen poliittinen historia 1809–1995 -teoksessa ja sen myöhemmissä laitoksissa ”vain” sen sijaan on siirretty lainausmerkkien sisäpuolelle:

Hallitsijan antama vahvistus (gramota) ei sisältänyt mainintaa yksittäisistä laeista, vaan vahvisti lait ”vain yleisin sanoin”, kuten muuan aikalaistodistaja, C. E. Mannerheim, totesi. (Suomen poliittinen historia 1809–1995 s. 14; Suomen poliittinen historia 1809–2009, s. 18.)

Jussila on siis tässä vaiheessa julkaissut sitaatista ikään kuin parannellun version, johon hän on sisällyttänyt omaa tulkintaansa tukevan lisäyksen. Koska tämä virheellinen sitaatti on säilynyt teoksen kaikissa laitoksissa, ilmeisesti edes kukaan autonomian ajan poliittisen historian spesialisti ei ole huomannut virhettä tai ei ole ainakaan ottanut asiakseen huomauttaa siitä, jotta kustantaja voisi korjata virheen myöhempiin laitoksiin. Virhe on kiistaton ja sen korjaus olisi ollut hyvin helppoa tehdä, joten kustantaja olisi varmasti ollut halukas korjaamaan virheen, jos olisi ollut siitä tietoinen.

Aki Rasilainen on käsitellyt Speranskin ja C. E. Mannerheimin yhteisymmärrystä Suomelle vahvistettavista perustuslaeista sekä tämän yhteisymmärryksen merkitystä yksityiskohtaisesti kirjan luvussa 12 sivuilla 92102. Rasilainen siis korostaa Speranskin ja Mannerheimin yhteisymmärrystä, kun taas Osmo Jussilalle Speranskin ja Mannerheimin erimielisyys oli ollut jo koko väitöskirjan perusasetelman kannalta olennainen lähtökohta. Rasilainen kirjoittaa teoksensa sivulla 95:

Aki Rasilainen: Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia, s. 95.

Rasilainen käsittelee virheellistä sitaattia teoksensa sivuilla 9899. Rasilaisen kirjan kustantajana pidin tätä ja muita Rasilaisen teoksessa osoitettuja aiemman tutkimuksen sisältämiä lähteiden vääristelyjä merkittävinä huomioina. Olen aikoinaan itsekin lukinnut käsitykseni sortovuosia edeltävästä autonomian ajasta mm. tuon kirjan ja siihen sisältyvän virheellisen sitaatin harhaan johdattamana (sitä ennen olin kyllä jo lukiolaisena lukenut mm. Jussilan vuonna 1987 julkaistun teoksen Maakunnasta valtioksi – Suomen valtion synty) enkä ole osannut käsitystä epäillä ennen kuin vasta Aki Rasilaisen teoksen käsikirjoituksen lukemisen myötä kesällä 2022 sain vuosisataan uuden näkökulman. Jussilan ja Rasilaisen jo vuosituhannen vaihteen molemmin puolin Historiallisessa Aikakauskirjassa käymiä debatteja en ollut tuolloin vielä noteerannut.

Kun on vääristellyn sitaatin lukenut, ja ilman muuta uskonut sen olevan luotettava, on jo yksinomaan sen myötä, kaikesta muusta todistelusta riippumatta, vaikea uskoa, että kukaan voisi mitenkään pätevästi tuota ainoata mahdollista johtopäätöstä horjuttaa. Rasilaisen teosta lukemattakin voi silloin tuntua selvältä, että dosentti Rasilainen on tehnyt täysin turhaa työtä yrittäessään haastaa ja horjuttaa Osmo Jussilan ja hänen lähtökohtansa jakaneiden muiden tutkijoiden vakiinnuttamaa käsitystä.

Rasilainen toteaa teoksessaan Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia:

Vilpillään Jussila on ilmeisen tietoisesti pyrkinyt vaikuttamaan hyvin laajaan lukijakuntaan, sillä teos tehtiin yliopistojen perusoppikirjaksi ja poliittisen historian laitosten pääsykoekirjaksi. Siitä on julkaistu vuosien varrella kuusi päivitettyä laitosta, joista viimeisin ilmestyi vuonna 2009 (Suomen poliittinen historia 1809–2009). Takakansitekstinsä mukaan kirja on myös ”tietolähde historianopettajille, toimittajille ja kaikille historiasta kiinnostuneille”. Teoksen eri laitoksia on käännetty useille kielille, kuten englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi, ruotsiksi, saksaksi, ukrainaksi ja venäjäksi. (Aki Rasilainen: Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia, s. 99.)

Osmo Jussila itsekin piti tätä teosta vaikutuksiltaan erityisen merkittävänä. Kun hän vuonna 2005 väitteli Rasilaisen kanssa Historiallisen Aikakauskirjan sivuilla, hän toi itse esiin, että juuri tuon teoksen kautta hänen tulkintansa ovat levinneet ympäri maailman:

Osmo Jussila: Määritelmäjuristi historian käsitteiden kimpussa. Historiallinen Aikakauskirja 4/2005 s. 493.

Ei siis ollut mielestäni mitään ihmeellistä siinä, että historia-alan ammattilaiset suhtautuivat viime vuoden keväällä tuoreeltaan lähtökohtaisesti epäillen Rasilaisen tulkintoihin.

Kyseenalaista on sen sijaan ollut, että muutamat historiantutkijat ovat kirjan luettuaankin torjuneet sen argumentointia epätieteellisillä väitteillä ja vihjauksilla. Tästä käy esimerkiksi Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentin Kristiina Kalleisen somekommentti viime keväänä professori Timo Vihavaisen omalla Facebook-seinällään julkaisemaan julkiseen, kirjaa myönteisesti esittelevään postaukseen. Vihavainen totesi päivityksessään, että alan spesialistit ovat nyt saaneet ”vakavan haasteen tulkita asioita uudesta näkökulmasta” (4.3.2025).

Kristiina Kalleinen on itse yksi Vihavaisen tarkoittamista alan spesialisteista. Hän on muun muassa kirjoittanut teoksen Valtioaamun aika — Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1863 (Gaudeamus 2023), joka julkaistiin vähän ennen Rasilaisen teosta. Omassa teoksessaan Kalleinen sitoutuu vahvasti maapäivätulkintaan ja pitää ilmaisua merkittävänä valintana. Maapäivät-termin valitsija ilmaisee, ettei Porvoossa 1809 vahvistettu perustuslakeja eikä perustettu valtiota. Sitaatti Kalleisen teoksesta:

”Kuten on käynyt ilmi, tässä teoksessa käytetään tietoisesti sanaa maapäivät eikä valtiopäivät: sanavalintaan kiteytyy käyttäjän näkemys siitä, syntyikö Porvoossa 1809 valtio vai ei, sekä solmittiinko siellä sopimus Aleksanteri I:n ja suomalaisten välille vai oliko kyseessä vain Venäjälle perinteinen hallitsijan ja hänen uusien alamaistensa ensimmäinen kohtaaminen alamaisuuden vakuutuksineen ja lupauksin säilyttää kansan entiset lait, tavat ja uskonto.” (Kristiina Kalleinen: Valtioaamun aika.)

Somekommentissaan Timo Vihavaisen Facebook-seinällä Kalleinen lausuu:

”Rasilaisen kirjalla on ansionsa toki, mutta hänen äärimmäinen tukeutumisensa vain juridiikkaan ja kirjasta läpilyövä viha Jussilaa kohtaan himmentävät kirjan ansioita.” (Kristiina Kalleisen somekommentti Timo Vihavaisen 4.3.2025 julkaisemaan päivitykseen.)

Toisin kuin Kalleinen väittää, Rasilainen ei teoksessaan tukeudu vain juridiikkaan, ja väite kirjasta ”läpilyövästä vihasta” on Kalleisen kirjan kirjoittajan motiiveihin itse heijastamaa spekulointia. Rasilainen esittää Jussilan tieteellistä argumentointia ja käsityksiä kohtaan suorapuheista voimakasta kritiikkiä, mutta kritiikki on asiaperustaista ja yksityiskohtaisesti perusteltua. Jos kirjoittajan mielenliikkeiden arviointiin lähdetään, Rasilaisen tekstin ja koko kirjan olemassaolon voi varmaankin nähdä ilmaisevan hänelle selvien asioiden ja lähteiden vääristelystä johtuvaa tuohtumusta sekä turhautumista siihen asiaintilaan, etteivät aiemmat yritykset vakuuttaa tiedeyhteisöä ole saaneet tyydyttävästi vastakaikua. Se ei ole millään tavalla sama asia kuin henkilöön käyvä viha. Niinpä somekommentissa esitetty väite suoranaisesta henkilöön käyvästä vihasta on historiantutkijalta oudon itsekritiikitön spekulatiivinen selitys.

Jussilan vaikutusvaltaisten käsitysten ja argumentoinnin teoksessa saama kova kritiikki on tieteellisesti täysin perusteltua. Rasilaisen lähtökohdista on myös täysin perusteltua todeta, että Jussilan juuri tätä aihetta koskevat päätelmät ovat aiheuttaneet vahinkoa suomalaiselle historiankirjoitukselle ja kansalliselle itseymmärrykselle, siitä huolimatta, että Jussila on tällä saralla ja hyvin monella muulla saralla tehnyt myös merkittävää ja kestävää tutkimusta. Myöskään se, että Jussilan 1960-luvun lopulla julkaistun väitöskirjan ja ylipäätään Porvoon vuoden 1809 toimituksia koskevan argumentoinnin voi arvioida palvelleen suomettuneisuuden aikaa, ei millään tavalla vie arvoa Jussilan monilta muilta töiltä, joissa ei ole merkkiäkään suomettuneisuudesta. Päinvastoin Jussila profiloitui varsinkin 1980-luvulla suomettuneisuuden vastaisena historiantutkijana. Neuvostoliiton näkökulmasta hänestä tuli suorastaan neuvostovastainen. Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että Rasilainen myös antaa teoksessaan Jussilalle tunnustusta, kun näkee siihen aihetta.

Sanankäyttäjinä ja argumentoijina Rasilainen ja Jussila ovat itse asiassa varsin samankaltaisia: molemmat tunnetaan itsevarmoista ja teräväsanaisista keskustelupuheenvuoroistaan. Olen paitsi lukenut Jussilan julkaisuja myös nähnyt hänen esiintymisiään: hänellä oli vakuuttavaa karismaa, joka johtui ainakin osin itsevarmasta, joskus ehkä itseriittoisestakin olemuksesta. Jussilan ja Rasilaisen Historiallisessa Aikakauskirjassa käymät debatit ovat tältä kannalta tasaveroista sanallista kamppailua, jossa molemmat olivat varmoja asiastaan ja antoivat ja saivat kovia retorisia iskuja.

Osmo Jussila: Määritelmäjuristi historian käsitteiden kimpussa. Historiallinen Aikakauskirja 4/2005 s. 494.

Jussila mm. luonnehti jo edellä lainatussa Historiallisen Aikakauskirjan kirjoituksessaan Rasilaisen kirjoitusta ”uudeksi vuodatukseksi” joka ei tuo esiin mitään uutta (s. 493) ja sanoo, että hänellä on paikoin ”ylivoimaisia vaikeuksia ymmärtää Rasilaisen juridista jargonia” (s. 494). ”Voi herra jestas, tekisi mieli huudahtaa ja kysyä, pitäisikä [sic] itkeä vai nauraa!?” (s. 494); ”Voisiko enää pahemmin väärin ymmärtää lukemaansa.” (s. 495); ”832 sivuinen [sic] kirjani näyttää edellä esitetyn valossa olleen Rasilaiselle aivan liian paksu ja kova pala purtavaksi.” (s. 496). Kyllä nämä molemmat historioitsijat osasivat sanoilla pistellä ja sivallella.

Osmo Jussilan osalta tämän tunnisti hyvin myös Kristiina Kalleinen, joka kirjoitti Jussilan muistokirjoituksen Historialliseen Aikakauskirjaan vuonna 2019. Muistokirjoituksessa Kalleinen kertoo kuuluneensa ”Osmon talliin”. Kirjoituksen lopussa Kalleinen toteaa, että Osmon ”sanan säilä heilui toisinaan ankarastikin” mutta että säilä ”kuitenkin sivalsi armottomasti asioita eikä ihmisiä”. Kun Kalleinen muistokirjoituksessakin nostaa esiin Osmo Jussilan ja Aki Rasilaisen käymän debatin, on erikoista, ettei hän pysty mittaamaan Rasilaisen sanankäyttöä samankaltaisella mitalla jolla mittasi Jussilan sanankäyttöä.

Kristiina Kalleinen: Osmo Jussila 14.3.1938–15.3.2019 in memoriam. Historiallinen Aikakauskirja 2/2019 s. 229.

Juuri Kristiina Kalleinen, yhdessä toisen Helsingin yliopiston dosentin, Maanpuolustuskorkeakoulun emeritusprofessorin Alpo Juntusen kanssa, kirjoitti Historiallisessa Aikakauskirjassa 2/2025 julkaistun nelisivuisen teilaavan kirja-arvion. Arvioijat näkevät arvostelun perusteella omasta mielestään asiat Rasilaista laaja-alaisemmin, kun korostavat aiheen tutkimuksessa ajankohdan päivänpoliittista näkökulmaa. Minusta puolestaan näyttää ilmeiseltä, että Rasilainen tarkastelee aihetta opponenttejaan laaja-alaisemmin ottamalla huomioon sekä päivänpoliittisen näkökulman että asiaan välttämättä liittyvän oikein ymmärretyn juridisen näkökulman. Aivan arvion lopussa, viimeisessä lyhyessä kappaleessa, tuodaan esiin joitakin Rasilaisen teoksen ansioita, mutta teoksen kaikki varsinaiset pääansiot ohitetaan. Kirjoittajat esittelevät Rasilaisen lukijoille valtiosääntöjuristina, eivät historioitsijana, ja vertaavat häntä 1900-luvun alun ”umpiossa eläneisiin” perustuslaillisiin juristeihin. Kirjoittajien Rasilaista kohtaan osoittama ylenkatse ilmenee niinkin, että he sivulla 247 oppimestarimaisesti muistuttavat Rasilaista Venäjän ja Turkin välisestä sodasta (18771878), ikään kuin tämä ei olisi siitä lainkaan tietoinen.

Arviossa ei sentään toisteta Kalleisen somekommentissa esittämää väitettä ”kirjasta läpilyövästä vihasta”, mutta tuota Kalleisen vahvaa oletusta heijasteleva subjektiivinen kuvitelma näkyy muutamissa arvion ilmauksissa. Sivulla 245 väitetään, että kirjasta huokuu ”katkeruutta” siitä, että Jussilan näkemys on päässyt voitolle, ja sivuilla 247248 väitetään, että Rasilainen syyttelee Jussilaa ”intohimoisesti” vain sen perusteella, että ”historioitsijana Jussila on pyrkinyt tarkastelemaan asioita niiden tapahtuma-aikaisesta kontekstista käsin”.

Mikä ongelmallisinta, arviossa ei juurikaan puhuta siitä, mitä kirjassa on, vaan sen sijaan siinä puhutaan pitkästi siitä, mitä kirjassa olisi kriitikoiden mielestä pitänyt olla. Arvioijat luettelevat alentuvaan sävyyn lähteitä, joita Rasilainen ei ole käyttänyt, osoittamatta, mitä merkitystä niillä olisi ollut Rasilaisen tutkimuskysymysten kannalta. Kirja-arvio on suurisuuntainen lyttäysyritys, jossa keskustelu viedään sivuraiteelle.

Arviossa ei sanota mitään myöskään siitä vääristellystä sitaatista, jonka Rasilainen teoksessaan osoitti. Siitä, että jotakin asiaa ei arviossa kommentoida, ei toki sinänsä voi päätellä, mitä mieltä arvioijat juuri siitä asiasta ovat. On silti mielestäni arvion laajuuteen nähden hieman erikoista, että tiedevilppihuomio ei nouse esiin sanallakaan. Vähäisenkään tiedevilpin ei luulisi olevan tässä kontekstissa täysin mitätön asia. Kirja-arvostelussa olisi voinut antaa Rasilaiselle ohimennen kiitosta huomion kiinnittämisestä vääristeltyyn sitaattiin, jos huomio oli arvostelijoiden mielestä aiheellinen, tai moitteita, jos huomio ei ollut arvostelijoiden mielestä aiheellinen. Tämä olisi ollut myös luonteva kanava ohimennen informoida Historiallisen Aikakauskirjan lukijoita asiasta. Onhan lehden lukijoissa varmasti paljon niitä, jotka ovat lukeneet kyseisen teoksen (Suomen poliittinen historia 1809–1995 tai jokin myöhempi laitos), monella se on varmasti kirjahyllyssäkin. Mutta kuten sanottu, siitä mitä arviossa ei ole, ei ole syytä tehdä sen kummempia päätelmiä.

Rasilainen vastasi arvioon numerossa 3/2025 julkaistulla samanpituisella kirjoituksella, josta on seuraavassa viisi leikettä. Leikkeet ovat vain pieni osa koko kirjoituksesta:

1) Poiminta vastineen alusta sivulta 363:

HAiK 3/2025 s. 363.

2) Poiminta vastineen toiselta sivulta 364:

HAiK 3/2025 s. 364

3) Poiminta vastineen kolmannelta sivulta 365:

HAiK 3/2025 s. 365.

4) Poiminta vastineen sivulta 366:

HAiK 3/2025 s. 366.

5) Poiminta vastineen kahdesta viimeisestä kappaleesta sivulta 366:

HAiK 3/2025 s. 366.

Yllä olevaan katkelmaan vastine päättyy.

Mitä opimme? Yleiskuvan saamiseksi teoksesta ei ole aina luottamista pitkäänkään kirja-arvioon, ei vaikka kirjoittajat olisivat alan spesialisteja.

Tutustu itse Aki Rasilaisen teokseen. Se tapahtuu vain lukemalla teos itse.

Aki Rasilainen: Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia – Miten Venäjän keisarit suhtautuivat Suomen valtiolliseen autonomiaan. Warelia 2024. 463 sivua + 32 kuvaliitesivua. Kovakantinen teos. Vain painettuna kirjana.

Teosta on edelleen saatavilla eräistä hyvin varustelluista kirjakaupoista ja suoraan kustantajalta (ks. verkkokaupan tuotesivua) ja laajasti kirjastoista.

Marko Vesterbacka / Warelia

PS: Huhtikuussa 2024 julkaistu tiedote: ”Porvoon valtiopäivien poiskirjoitettu historia” paljastaa lähteitä vääristeleviä menetelmiä ja jopa suoranaisen tiedevilpin – Warelia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *